Varoittava esimerkki
Pitkästä aikaa muistin, että joskus aloitin tämän blogin.
Haaveissa oli päästä velattomaksi, mutta monet kerrat on annettu periksi. Syitä
on monia, osa myös ihan tekosyitä. Laiskuus vain iskee ja nyt oikein harmittaa,
kun katsoo mitä on ensimmäisen kerran kirjoittanut. Nyt en ole vielä laskenut
lainojen määrä, mutta heittäisin, että kulutusluottoja on nyt jotain yli 50 000
euroa.
Koetan tässä muutaman päivän sisällä listata tänne kaikki
velkani ja hieman pohdintaa siitä miksi tähän on taas ajauduttu. Kuitenkin olen
aika lailla varoittava esimerkki siitä, että kun raha-asioita ei ota haltuun,
niin ne karkaavat käsistä.
Kommentit
Lähetä kommentti