Velkatarinani 2016–2025 – ja matka kohti velattomuutta 2030

Ensiaskeleet (2016) Aloitin tämän blogin tammikuussa 2016, kun velkaa oli 11 520 € . Jo silloin summa tuntui valtavalta ja mahdottomalta. Muistan hyvin, kuinka ahdisti, kun jokainen lasku ja lainanlyhennys tuntui kaatavan lisää painoa päälle. Kirjoitin silloin, että haluan päästä ulos velkakierteestä – ja uskoin, että se olisi mahdollista muutamassa vuodessa. Totuus oli kuitenkin toinen. En saanut pysäytettyä kierteen kasvua. Välillä maksoin lainoja pois, mutta samaan aikaan kortit ja uudet luotot täyttyivät. Velkaa oli helpompi siirtää paikasta toiseen kuin katkaista kokonaan. Blogi ja lainojen lyhentäminen jäivät taka-alalle Blogin ylläpito on vuosien varrella jäänyt vähemmälle – ja samaan aikaan myös lainojen lyhentäminen. Suurin syy siihen, ettei uusia päivityksiä tullut, on se, että erinäisten tilanteiden kautta ajauduin vain syvemmälle velkakierteeseen. Kun velka kasvaa eikä ratkaisua näy, häpeä ja turhautuminen vievät helposti kirjoitushalut. On helpompi vaieta kuin tunnust...